ML Iltapäiväkerho: epidemian johdosta olevan koulutauon vuoksi myös ip tauolla toistaiseksi.

20.3.2020

Juuri saamamme tiedon mukaan on valtioneuvosto muuttanut koulujen sulkemiseen liittyviä rajoituksia. Kaikki 1.-3. luokkien oppilaat saavat tarvittaessa lähiopetusta, mutta kotiin jäämistä suositellaan. Tällä uudella linjauksella on vaikutusta myös iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Kaupungin koordinaatioryhmä kokoontuu maanantaina 23.3. ja tekee päätöksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. MLL Strömsinlahdella on 2.luokkalaisten iltapäiväkerho, jatkuu se miten nyt tällä poikkeusajalla selviää vasta maanantaina eli ssia varmistuu siis vasta maanantaina. Laitamme ma-ti lisätietoa.