MLL Strömsilahti teki jälleen useita hyväntekeväisyystejoka Jouluna 2019

3.1.2020

MLL Strömsinlahden syyskausi päättyi ja muistimme perinteisesti hyväntekeväisyysteoilla useita tahoja. Tänäkin jouluna osallistuimme 5:ttä kertaa lisäksi Hyvä Joulumieli - tapahtumaan ja jaoimme 70 EUR lahjakortteja 80 kpl Roihuvuoren seurakunnan diakoniatyön kautta alueemme vähävaraisille tai vaikeassa asemassa oleville lapsiperheille. Lisäksi keräsimme jo 5:tenä jouluna yhteistyötahojemme kanssa yli 50 joululahjaa lapsille, jotka kokevat väkivaltaa tänä jouluna kotonaan Helsingissä. Toimintamme ytimessä on vapaaehtoiset, jotka pitävät yllä lasten ja aikuisten kursseja, perhekahvilatoimintaa, yleistä edunvalvontaa alueemme lapsiperheiden hyväksi. Heidän työ mahdollistaa mm edulliset liikuntakurssit lähellä kotejamme. Lisäksi järjestämme jo 4:ttä vuotta alueen tarpeesta koululaisten iltapäiväkerhon Tammisalossa, osana Helsingin kaupungin virallista iltapäiväkerhoverkostoa. Vuonna 2019 olemme kehittäneet iltapäiväkerhotoimintaa lisää. Vuonna 2020 aloitamme kehittämishankkeen koululaisten ja ikäihmisten yhdessätekemisen lisäämiseksi. Maksamalla jäsenmaksun tuet toimintaamme ja liittymällä jäseneksemme, tuet toimintaamme! https://www.mll.fi/tue-tyotamme/liity-jaseneksi/